sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kotiin on moni kuollut

Siivottiin aamulla tämä tuhnuluola; taulut on laitettu seinille, matot vihdoin lattialle, enää puuttuu alakerran remontti ja tapetit. Niissä sitten varmaan joku tovi vierähtääkin, mutta kuitenkin. Tässä kuvia kodista! 

Aika idyllistä! Turku antaa parastaan!

Taikinan ruokanurkka: Raakaravintokurssi

Olin tänään ihan mahtavalla ruokakurssilla! Raakaravinto.net-blogin pitäjä järjesti Turussa ruokakurssin "Raakaravintoa intialaisittain", ja ruokahulluna kasvissyöjänä olin tikkana paikalla hakemassa uutta inspiraatiota. Inspiraatiota tosiaan sainkin, nimittäin ruoka oli aivan ihanaa terveellisyydestään huolimatta :)!

Erityiset yllättäjät olivat linssilisuke ja curry-kukkakaalisössö. Ihan järjetöntä, kuinka hyvää ja maukasta ruokaa pystyy tekemään tuoreista, kypsentämättömistä raaka-aineista! Katsokaa kuvia ja kuolatkaa!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Seminaarimuija

Osallistuin eilen ja tänään ensi kertaa seminaariin. Oli ihanaa.

Varsinkin tämänpäiväisessä seminaarissa oli mahtavaa, varmaankin osaksi koska suurin osa osallistujista oli naisia. Aiheena oli luokka ja sukupuoli ja vierailijaluennoitsijana oli englantilainen nainen, joka oli todella asiantunteva, monia kirjoja kirjoittanut ja itsensä vakavasti ottava henkilö, mutta silti todella hauska. Sama juttu muissa osallistujissa, hauskoja, nauroivat paljon, mutta silti todella asiallisia, mukavia, vanhoja ja viisaita.

En tiedä mistä olen saanut sen käsityksen, etteivät fiksut ja itseään vakavasti ottavat AKATEEMISET henkilöt voisi olla hauskoja. Ylipäätään yliopistomaailman sellainen "hillitty teeskentely" ja itsetarkoituksellinen sivistyssanadroppailu on aika ahdistavaa ja ulossulkevaa, joten tämänpäiväinen sai minut vakuuttuneeksi siitä, että kyllä siellä hauskuudellekin on tilaa!

Asiantuntevat, viisaat vanhat naiset keskustelivat luokasta, sukupuolesta ja muusta mahtavasta, mutta silti vitsailivat ja käyttivät ironisia ilmaisuja ja nauroivat itselleen! Ihanaa! Oma esikuvani oli sellainen todella raju vanhan pankkitoimihenkilön oloinen, pelottavan sarkastinen ja hauska nainen. Sellainen haluan olla!

Piirsin unelmistani puheita kuunnellessani kuvan, jossa minä ja aikuisopiskeleva kaverini ollaan vuonna 2022 esittämässä omia itsejämme, kahta tohtoria Sosiologipäivillä. Naurettaisiin ja kerrottaisi hyviä juttuja ja jengi ottaisi meidät vakavasti, kun sanoisimme: "According to the weberian study of X" ja "Referring to gender relations of marxist approach.." ja silti olisimme hauskoja!

Ylipäätään on aika pelottavaa tajuta, että tähänastisen elämäni ammatillisesti tai älyllisesti ihanin aika on nyt. Opiskelu ja varsinkin sosiologian opiskelu on parasta mitä minulle on tapahtunut, se on niin mielenkiintoista ja ihanaa, että päivittäin tuntuu että pää räjähtää, kun olen niin innoissani. Kaikki on vaan niin mieletöntä, ja aiheet niin tajunnanräjäyttäviä, ettei malta olla miettimättä kokoajan niitä.

Tässä se piirtämäni kuva:
Huom! Tohtorikollegallani on Jokerit-college päällä ja mä nauran kokoajan ajatukselle että joku vanhempi tohtorinainen kulkisi Jokerit-paidassa seminaariin. Sillä on myös kirja jossa lukee "Class, gender&anus". Aikamoinen tohtorikollega olisi tuo hahmo.

perjantai 26. lokakuuta 2012

JOULU!!!!!!

Kohta se on.. Nimittäin joulu! Ihanaa! Ollaan Lallin kanssa nyt kertailtu kaikkia joulujuttuja; leikitty joulupukkia, jaettu leikkilahjoja, laitettu ympärivuotiseen joulutähteen valo, suunniteltu kattausta ja mietitty ruokia (no siis mä olen miettinyt ja puhunut silleen mutsityyliin ääneen itsekseni) ja kutsuttu jouluvieraita Turkuun.
Meillä on uusi joulunviettotyyli, eli emme enää juokse pitkin sukulaisia joulun ajan, vaan kutsumme kaikki meille. Aion tehdä itse ruokia äitin reseptejä noudattaen ja lisäten omia juttuja sekaan. Lihansyöjät tuovat kinkut, sillit ja muut eläintuotteet mukanaan, ja talo tarjoaa ainoastaan leivonnaisia, seitankinkkua, laatikoita ja tapashenkisiä pikkusuolasia. Unelmieni joulu olisi sellainen, että meillä olisi talo täynnä sukulaisia ja kavereita ja kaikenlaisia yksinäisiä joulunvihaajia, ja saisin leipoa ja laittaa ruokaa ja kaikki jäisivät yöksi ja juteltaisiin ja pelailtaisiin iltamyöhään aikuisseurassa lasten nukahdettua.

Illan paras kohta on mielestäni se, kun lahjat on avattu, ruuat ja luumurahka syöty, kahvi tippumassa, juustot lämpiämässä ja kaivetaan lahjaksi saadut arvat esiin. Ritvan sormuksilla ja äitin rahoilla raavitaan arpoja ja samalla kaikki valittaa kuinka maha on täysi ja aina ruokaa on liikaa ja ensi vuonna kyllä tehdään vähemmän. Yleensä aina myös yksi ohjelmanumero on se, kun aloitan syömään jälkiruokaa liian aikaisin ja äiti katsoo kulmien alta.

Jännittävää nähdä, miltä turkulanen joulu tuntuu tänä vuonna, omassa kodissa ja muita kestiten!



Yötissi has left the building

Meillä lopetettiin vihdoin yöimetys! 

Lennun yöelämä on ollut edestakaisen kreisiä, nyt huipentuen siihen, että makasin loppujen lopuksi koko illan ja yön kyljelläni imetyskuopassa ja jos yritin liikahtaa, alkoi kauhea huuto. Öisin silti Lennu kiehnäsi ja veivasi ja itkeskeli, ja en saanut nukuttua kunnolla kokoajan palvellessani hänen majesteettinsa imetystoiveita.

Mutta nyt, kuvassa esiintyvä taapero on ollut neljä yötä ilman maitoa! Ensimmäisenä yönä oli melkoista itkua ja hulinaa, ja loppujen lopuksi annoin maitoa viideltä aamulla (joka oli itseni kanssa sopima ensimmäinen mahdollinen aamusyöttöaika). Toisena yönä itkua oli vähemmän ja ensimmäinen aamusyöttö oli klo 6 ja kolmantena yönä herääminen oli vasta puoli 7, syönti ja unien jatkaminen kahdeksaan.  Jes!

Ylipäätään koko yösyöttöjen lopettaminen on mennyt paljon helpommin kuin koskaan kuvittelin! 
 

ihan paska arvonta

Ostin teille kirppikseltä tälläisen rajun peikkonuken. Arvon siis tämän. En pese sitä tai muutenkaan aio kaunistaa sitä, vaan ihan tuosta noin vaan arvon raakana tämän froteisen pörröpäärumiluksen.
Arvonta menee siis niin, että virallinen lukija saa kaksi arpaa. Anonyymi yhden. Nyt siis kannattaa rekisteröityä! Ja jos kukaan ei halua tätä, suutun! EDIT: Kirjottakaa siis tuonne kommenttikenttään, että osallistutte arvontaan ja monellako arvalla osallistutte!

Arvontaan saa osallistua ensi perjantaihin asti, onnettarena toimii fashionpojke Miettinen, jonka kanssa juhallisin seremonioin arvomme voittajan viikon päästä perjantaisaunan jälkeen!

Taikinanaaman läskinurkka: Ihana piirakka

Eräs kaverin kaveri on perustanut ruokablogin, josta sain ohjeen ihan mahtavaan Halloumi-pinaattipiirakkaan. Tutustukaa ihmeessä, ainakin piirakka oli ihan mahtava!
Ps. Sain kommentteja siitä, että omassa piirakassani on hakaristikuvio. Jos teistä kuvassa siis näkyy hakaristi, se on ihan puhdas vahinko!

En (enää) vihaa Turkua (niin paljon)

Niin. Siis tuossa otsikossa se tuli: en enää vihaa tätä paikkaa. Olen jopa alkanut tykätä joistain jutuista, kuten kuvissa esiintyvästä joesta, sillasta, rakastan yliopistoa ja koulussa käymistä, matkaa koululle ja tätä Pohjolan kaupunginosaa. Varmasti rakastaisin paljon muutakin, jos kerkeäsin enää liikumaan täällä enemmän. Puistossakin on tullut vastaan tosi kivan oloisia äitejä, vaikka en ole kehenkään tutustunut sitä kautta. Koulusta olen saanut kivoja kavereita, ja paljon tuttuja naamoja. Kaupungilla pääsen jo moikkailemaan muitakin kuin puiston mummoja.
Juttuja, joista en pidä, on niitäkin kai jotain. Helsinkiin kaipaan melkein päivittäin, mutta enää ei tunnu siltä kuin sydän lähtisi rinnasta irti, kun on niin ikävä sinne. 
Kai tämä siis tästä, ehkä. Kyllä täällä voi ihminen asua. Varsinkin silloin, kun laittaa takan päälle ja on jotenkin ihanan idyllistä puutalomeininkiä.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Lapsuusmuistoja

Lapsena meidän lähellä oli sellainen kiska, Marjatan herkku, jota kutsuttiin "Marjatan myrkyksi". Marjatta oli sellainen aika rasvankäryinen ja elähtänyt vanhahko nainen, jolla oli sellaset kreisit venäjätyyppiset meikit (oliko? muistanko väärin?), ja se koko kiska haisi tupakalle. Marjatalta ostettiin aina irtareita; mansikka- ja banaanivaahtokarkkeja, ja sellasia ufon mallisia valkeita karkkeja, joissa oli salmiakkijauhoa seassa.

Mulla asui naapurissa paras kaveri, Pipa, ja Pipan kanssa ostettiin suklaapatukoita, jotka jaettiin millilleen tasan ihan pieniksi paloiksi ja syötiin nautiskellen. Naapurissa oli myös ihana tapa perjantaisin tehdä uunipellillinen tonnikala- tai jauhelihapizzaa tai sitten kananmuna-tonnikala-riisi-salaattia (ihanan kasaria!), ja jos jäi yökylään, sai maistella näitä herkkuruokia ja istua perheen vanhempien kanssa katsomassa jotain Miami Vicea telkkarista.

Jos en ollut ollut naapurissa yökylässä, kyttäsin naapurin tytön punavalkoraidallisia rullaverhoja, että koska ne nousee ja kaveri herää. Heti kun verhot nousivat, juoksin sinne leikkimään. Siellä leikittiin vaikka mitä heppaleikkejä toimistotuolilla, kania, tai isompana katseltiin jotain Bondin kuvia ja kirjoiteltiin Brossin fan clubiin ja kuunneltiin musiikkia ja haaveiltiin jätkistä.
Mistä nämä tulivat mieleen? Siitä, että Lallilla on naapurissa kaveri, joka tulee meille tosi usein leikkimään. Ovikello soi, ja naapurin "Iidamaira" tulee meille illaksi ja niillä on tosi hauskaa yhdessä. Kivaa, että lapsilla on naapuri, jonne mennä kylään leikkimään ja vaikka vaan olemaan. Meille saa aina tulla!

maanantai 22. lokakuuta 2012

Parisuhdenarratiivi

Narratiivi, eli elämänkulun kannalta subjektiivisesti tärkeiden asioiden ajallisesti järjestykseen laittaminen ja merkityksellistäminen. Elämänkulun muokkaaminen helposti käsiteltävään tarinamuotoon.

Nuorison kanssa oltiin kerran ulkona, ja jostain ihmeen syystä alettiin (vai oliko että itse aloin) keskustella rakkaudesta ja parisuhteista. Kanssakeskustelijanani oli lapseton alle 25-vuotias mies, jonka hieman yli puolivuotinen suhde oli karitunut siihen, että naisystävä oli ollut ihan erilainen kuin oli antanyt ymmärtää. Nainen oli ollut huonoitsetuntoinen ja itkeskelevä kompleksikimppu, ja kuulemma todella raskasta seuraa.

Yritin kertoa, että sellaisia ne nuoret naiset ovat. Tai itse ainakin olin, todella raskasta seuraa ja vaikeata katsottavaa ja kuunneltavaa. Ylipäätään nuorten naisten rakkausihanteeseen varmaankin kuuluu sellainen "toive saada olla oma itsensä"-eli itkevä parisuhdehullu, joka kaataa kuormurilla murheensa kumppanin niskaan ja siitä sitten lähdetään setvimään naisen kanssa. Nuoret tytöt miettii, että "Hyvät miehet jaksaa puida, ja paskat lähtee meneen".

No mutta se narrativi: Siinä on kolme miestä, ja ne kaikki on olleet osana muokkaamassa tätä nykyistä Taikinanaamaista minääni, hyvässä ja pahassa.

Kundis numero 1: Kiltti, kaunis ja reilu nuori poika, joka joutui sen ensimmäisen vyörytyksen alle, josta tuo koulukaverinikin oli saanut osviittaa omassa suhteessaan. Itse olin tuolloin ahdistunut itkevä nuori möykky, jota olisi pitänyt vain hoitaa tai auttaa tai pelastaa, ja hän parhaansa mukaan teki kaiken käskettyä, kunnes sitten löysin itselleni uuden hoitajan ja sanoin heippa. Tästä joku hetki eteenpäin totesin tehneeni virheen ja itkin hänen peräänsä aivan liian pitkän aikaa ja sain ison opetuksen rakkaudesta. Ylipäätään rakkaussuhteeni tässä kohtaa oli ehkä enemmän oman huonon itsetuntoni pönkittämistä.

Kundis numero 2: itsetuhoinen ja riippuvainen paskasuhde mulkkuun, linnunluiseen ja kauniiseen poikaan/mieheen. Suhteesta en uskaltanut erota, koska pelkäsin taas tekeväni virheen ja itkeväni hänen peräänsä yhtä pitkään kuin edellisen suhteen. Kärvistelimme ja kiduimme ja elimme kivasti yhdessä su-illasta perjantai-aamuun, kunnes toinen keksi riidanaiheen ja hävisi viikonlopuksi vain tullakseen takaisin taas sunnuntaina. Hänen kanssaan myös asuin kaksi vai kolme kertaa yhdessä. Hän oli myös pettänyt minua ystäväni kanssa suhteen alussa, jonka kuulin vasta eromme jälkeen. Tämä kohtaa elämääni on yhä hieman hämärän peitossa ja ihmettelen itsekin molempien meidän kisakestävyyttä tässä suhteessa.

Kundis numero 3: Miettinen. Siitähän täällä on jauhettu jo useampaan otteeseen, mutta sen voin sanoa, että Miettinen on ainoa kundis, kehen olen itse vapaaehtoisesti rakastunut ja halunnut olla yhdessä. Muiden kanssa tilanne on vain vahingossa edennyt siihen, että selvyyden vuoksi oli järkevämpää myöntää seurustelevansa.

Ja ne, ketkä tunnistaa näistä jonkun henkilön, ei tarvitse kertoa tai kommentoida. Se keitä nämä henkilöt ovat tai olivat, ei mielestäni ole merkityksellistä, vaan se, mitä nämä suhteet elämästä näin jälkikäteen ajateltuna opettivat!

Ja ps. jos joku herkkähipiäinen asianomainen tästä loukkaantuu, voin EHKÄ muokata tekstiä VÄHÄN

Blogiällötys

Mulla on joku blogiällötys en jaksais kirjottaa tänne mitään. Kuvia ja juttuja olisi, mutta ei vaan nyt lähde.

Tein äsken loppuun kaksi koulutehtävää, että ehkä siinä sain tarpeeksi tuottaa kirjallista materiaalia ja tämä blogikirjoittelu saa välillä jäädä vähemmälle. Joku päivä kun inspis taas iskee, kirjoitan monta juttua. Lupaan.

Ja muuten, ostin sairaan ruman arvontalahjankin teille! Senkin arvon tässä joku päivä!

Sitäpaitsi, joissain blogeissa on jo jouluvalmistelut aloitettu.. Sitten kun saan jouluhommat alulle, spämmään tänne vittumaisen tunnelmallisia leivontakuvia, niin että revitte hampailla ranteenne auki, kun a) olen niin megaleipoja, b) hyvä äiti ja c) mun lapset on niin ihania pikkutonttuja!! Taikina 1-elämä 0!

Ja ai niin, meinaan lopettaa yöimetyksen(ehkä) tänään! Siitäkin joku megareportaasi ehkä, jos se onnistuu!

Pps. Näköjään en inhonnutkaan kirjottamista, koska kirjotin heti pitkän jutun!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Eilen ja tänään

Oltiin eilen Miettisen kanssa katsomassa Joose Keskitaloa Turun vasemmistonuorten bailuissa. Nyt ei oikeen lähde tarinaa, että en aio kirjottaa mitään.

Tänään olin minikrapulassa, kävin sienessä mummun kanssa, saunassa ja semmosta, jännää piisaa taas. Lallilla on uusi ihana Mini Rodini-paita. 

Vallanvaihto

Maailman ihanimmat, mutta maailman kulahtaneimmat lapikkaani saivat jatkajan pestilleen! Mummu tuli eilen kaupunkiin, ja toi mukanaan uudet ihanat lapikkaat. 

Vanhat kengät ovat siis joskus sata vuotta sitten Lahdesta joltain uskiskirppikseltä otettu kahdella eurolla, monta kertaa suutarilla käytetyt ja aivan riekaleiksi kulutetut rieskat. 

Olen toivonut ja etsinyt uusia korvaajia niille jo pitkään ja nyt oli mummu löytänyt kirppisreissuiltaan ihanat uudet kippurakengät, jes!!
Kattokaas, siinä ne lyö kättä ja vanha valta vaihtuu!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Asacol on tour 2012

Suunniteltiin yhden virtuaalisen äitikaverin kanssa sellasta, että se ajaisi tänne junalla harjoittelemaan töihinpaluuta ja tulevaa viikon työmatkaa, eli Turkuun yhdeksi yöksi Omena-hotelliin ja mun kanssa megabailaamaan.

Ongelma on tietenkin se, että me ollaan negatiivisia, kärähtäneitä läskejä, ja istuttaisiin vaan vertailemaasa raskausarpiamme tai juteltaisi meitä yhdistävästä sairaudesta (joo, silläkin on se paskasuolitauti) tai mikä pahinta, lapsista.

Me siis tarvittaisiin sellainen nuori, iloinen ja nätti houkutuslintu, joka houkuttelisi miehiä (tai naisia) meidän pöytään, jotta sitten kaksi vanhaa haahkaa voisi iskea ja alkaa "juttelemaan", eli kertoa kauheita kähiseviä juttujaan ja nauraa itse päälle.

Mun  mielestä olisi tosi kiva. Miltäs kuulostaa?

Korkeajännitys

Monena päivänä tuntuu, että täällä koulussa tulisi olla mukana vähintään opinto-ohjaaja, psykologi, pappi ja Steiner, jotta uskaltaisin ja kestäisin olla täällä. Olen nyt ajatellut toipua jännittämisestäni ja päättää vaan että aion ottaa rennosti.

Uutta rentoa elämääni edusti tämän päivän ruokalassa yksin syöminen, ääneen puhuminen tunnilla ilman takeltelua ja punastumista ja ylipäätään juttelu ja vapautunut yksinolo. Hyvä Minä! 

Ps. Haluuko lukijakuntani muuten että puhun enemmän lapsistani vai tästä opiskelujutusta vai ihan sama mistä karvoista ja suolista mä puhun? Onko tämä äitiys-vai mikä vaan-blogi? VASTATKAA!

Ei ole lahjahevosta karvaan katsominen

Nyt olette rakkaat 85 (uusia! Jes! Yhden lähtö on kolmen uuden tulo!) lukijaani jo kerinneet toipua Haavainen paksusuoli-spesiaalistani, joten voin siirtyä seuraavaan ällöön aiheeseen, nimittäin karvoitukseen!

Meillä on sukurasitteena aivan mieletön karvankasvu kaikilla ihmiskehon osa-alueilla, ja jos asialle ei tee mitään, on lopputulos suhteellisen karmaisevaa katseltavaa. Tähän mennessä olen lähinnä herättänyt kauhun-ja inhonsekaista ihailua bikinirajauksellani, joka on kuin uikkareistani roikkuisi Osama Bin Laden ja toisesta lahkeesta ZZ Top-eli tilanne on paha.

Nuorempana oli hauskaa herättää pahennusta rehottavalla karvapolitiikalla, mutta nyt olen tullut karvatieni päähän ja haluan vihdoin tehdä asialle jotakin. Entinen bikinipoliittinen naisasiamanifesti saa loppua, ja kuin kohtalon iskusta, löysin yliopiston ilmoitustaululta sokerointipaikan käyntikortteja.

Ajattelinkin nyt, yhden aikakauden tullessa tiensä päähän, tehdä sosiologisen nelikentän aiheesta naisen karvankasvu ja kuinka se korreloi iän kanssa. Otos ei sinänsä ole yleistettävissä, koska johtopäätökset pohjaan lähinnä itseeni, mutta samaa kehityskulkua on ollut havaittavissa esim. Kallion uimahallin naisissa.

Näin ikään! Olkaa hyvä! Teen sitten jonkun sokerointispesiaalin, jos joskus sinne asti pääsen!






lauantai 13. lokakuuta 2012

Kässäkerho

Meillä oli Helsingissä asuessani sellainen pienen piirin kässäkerho, jonka tarkoitus oli tavata enemmän tai vähemmän säännöllisesti käsityön ja/tai alkoholin merkeissä, kikatella ja syödä. Nyt muuton myötä ajattelin tuollaisen kerhoilun olevan ohitse, kun en lainkaan tunne Turkulaisia käsityöpiirejä.

Vähänpä tiesin, nimittäin aika pian muuttoni jälkeen kuulin, että täälläkin järjestettiin käsityötoimintaa! Minut kutsuttiin mukaan tuttujeni käsityörinkiin, ja syksyn kässäkerho starttasi ravintola Cantina Aztecassa, jossa sovimme kauden aikataulun. Tavoitteena oli tavata joka toinen torstai jossain kahvilassa ja joka toinen lauantai jonkun kotona.
Tänä lauantaina oli minun vuoroni houstata ja moustata kerholaisia, ja paikalle saapuikin yllättävän monilukuinen naisjoukko. Kässäkerhon kivuus täällä piilee siinä, että kaikki ovat ihanan erilaisia, eri ikäisiä, minulle tuntemattomia ja kaikilla on joku käsityö kädessä. Itse virkkasin tänään 2,5 tiskirättiä, muut kerholaiset virkkasivat teepullon lämmitintä, neuloivat hanskoja tai tiskirättejä.
On todella mukavaa, että minut on kutsuttu mukaan tähän kerhoon ja olen saanut kuulla monta hauskaa juttua esim. siitä kuinka joku heiluttaa kokonaista kopiokonetta saadakseen mustepatruunan toimimaan tai kuinka jonkun äiti on ostanut kaupasta leipää ulkomailla sanomalla "Leip" ja osoittamalla vitriiniä.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Lapsia ja jotain. Emmätiä.

Asioita:

1) Kirjoitin juuri elämäni ensimmäisen oppimispäiväkirja-muistiinpanon. Oli jännää. Käytin paria sivistyssanaa, mutta huomattavasti vähemmän kuin keskiverto-opiskelija luennolla käydyssä keskustelussa. Uhka vai mahdollisuus? Kymppi vai nelonen?

2) Tänään alkoi Hullut päivät ja Cossin ale viime yöllä klo 12 c.e.t. ja olen vielä hengissä vaikken ole ostanut mitään. Tai siis tänään kävin kyllä fiilistelemässä tunnelmaa Stockalla ja ostin ruokaa paljon ja halvalla. Edes. Säälittävää.

3) Keskustelin nuoren pohjoisesta Suomesta kotoisin olevan opiskelijatytön kanssa maahanmuutopolitiikasta. Hänellä oli esittää tilastollisia seikkoja esim. somalien tekemistä raiskauksista ja muista rikoksista. Sitten kun vastasin, se sanoi "Älä nyt suutu" ja en edes suuttunut.

4) Lalli on nukkunut yhden yön omassa sängyssä! Tänäänkin se meni sinne ihan tyytyväisenä! Lupasin hankkia Salama McQueen-lakanat palkinnoksi, jos siellä nukutaan pidempäänkin!

5) No ei kai mulla muuta. Paitsi muuten mulla on 80 lukijaa! Tervetuloa kaikki suolten, äitiyden ja aikuisopiskelun ystävät lukemaan jännittäviä kertomuksia elämästäni!




ai niin ps. Olisko liian roisia tehdä sellanen karvaspesiaali seuraavaksi, vai odottaa ensin että toivutte tuosta suolijutusta?

maanantai 8. lokakuuta 2012

Haavainen paksusuoli-spesiaali

Lallin raskauden aikana ja syntymän jälkeen kärsin kaiken maailman ihmeellisistä sekopäisistä oireista, jotka tulivat ja menivät. Joku aamu saattoi jalkani olla niin kipeä, ettei sillä voinut astua tai käsi turvonnut kaksinkertaiseksi, niveliä kolotti ja peräpäässä jatkuva omituinen tuntuma.

Raskaana jalkani olivat ihan sairaalloisen turvonneet, ja minulla oli jatkuva ripuli, mutta ajattelin sen johtuvan peräpukamista. Työterveyslääkärille peräpääni tuli tutuksi, kun juoksin vähän väliä esittelemässä itseäni siellä ja aina diagnoosi oli vain raskaus. Veriarvoni olivat todella matalalla jatkuvasta veriripulista johtuen, mutta nekin kuitattiin vain normaalina asiana. Kohonneet tulehdusarvot olivat aina flunssaa.

Koska olen juntti, kärsin kaikista vaivoistani googlaillen ja nautiskellen hiljaa, ajatellen, että kaikki on vain raskuden aikaista tai synnytyksen jälkeistä kehon oirehdintaa. Synnytyksen jälkeen terveyskeskuslääkärillä ravattuani esittelemässä vaivojani, vihdoin lääkäri totesi, että ei ole pukamat nyt vikana, vaan antoi lähetteen sisätautilääkärille. Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt kuolen syöpään- pienen lapsen äiti, kauheata.
Minulla todettiin siis haavainen paksusuoli, Colitis Ulcerosa, CU ja haavainen koliitti: rakkaalla lapsella on monta nimeä. Sain lääkkeet, ja oireet lähtivät sen saman tien. Itse tutkimus suoritettiin karsealla peräpään letkuhenkisellä tutkimuslaitteella(johon laitettiin kortsu päälle), musiikkina oli ihmeellinen klassinen pilputus ja lääkärit puhuivat jostain tenttiin lukemisesta ja tulostamisesta kaivellessaan suoltani.

Rakas paksusuoleni on pysynyt kunnossa siitä lähtien lääkkeillä, kunnes synnytin Lennun. Senkin jälkeen oireet ovat olleet huomattavasti miedompia, eivätkä haittaa elämää juuri millään tapaa.

Eli kiitos haavainen paksusuoli 2009-2112! T. Asacol-lover-76

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

BubuDiksu nyyh

Apua.

Meidän satavuotias maanvaiva, 13-v. mummokoira Bontzo, käyttäytyi illalla oudosti ja pakotin Miettisen sen kanssa lääkärin päivystykseen. Koiraa selvästi kutitti kaikkialta (siis enemmän kuin yleensä, joka sekin on paljon), se oli laikukas ja oudon näköinen naamasta ja rauhaton.

Nyt, vaikka kuinka olen sitä haukkunut ja toivonut pääseväni siitä eroon, en kestä jos se jää sinne. Lupaan jollekin jotain ihan älytöntä, jos se ei nyt kuole.

Toivokaa parasta!

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Kärähtänyt aivo

En tiedä liittyykö biologiaan vai ihan vaan omaan tyhmyyteeni, mutta lasten jälkeen en ole osannut ajatella yhtään abstraktilla tasolla. Tuntuu kuin kaikki mistä puhutaan, joko koskettaisi suoraan minua tai sitten en tajua siitä mitään.

Aika haasteellista istua luennoilla, joissa puhutaan korkealentoisilla käsitteillä, ja oma harmaasta mussusta koostettu aivo miettii jotain epäolennaista "Minkäköhänlaista tuolla luennoitsijalla on kotona, millanenkohan vaimo sillä on?". Kuka otti kärkevät ajatukset päästäni ja korvasi ne tällä ihmeellisellä "en ymmärrä mitään itseni ulkopuolista"-paskalla? Miksi en edes tiedä kunnolla mitä mieltä mistään olen ja mikä nykyisin on mielestäni oikein ja väärin?

No, teen taas listan:

Oikein:
-lapset
-koulu
-Polarn o. Pyret
-Mini Rodini
-kaljanjuonti/kuohuviini
-eläimet
-pastellivärit
-imetys
-laihuus

Väärin:
-lihavuus (oma)
-lihansyönti
-lasten-/eläintenrääkkäys

Onpas säälittävä lista. Tosi akateemista. Tälläsiä mä sitten mietin, ja muut miettii jotain ihan muuta. Ennen sitäpaitsi tuo väärin-lista olisi ollut sata kertaa pidempi! Nyt olen vaan ihan zen-aikuinen.

Kyllä nainen osaa!

Luennolla aikuisopiskelija törmäsi sellaiseen asiaan kuin miehenä olemisen kriisi. On kuulemma jatkumoa Naiseuden kriisille, joka on ollut olemassa 60 vai 70-luvulta alkaen.

No ei tarvitse mikään välkky olla, ja en tosiaan ole, mutta kyllä täällä kotona on kriisiä toisensa jälkeen molemmilla sukupuolilla. Naisen (minä) on mahdotonta olla puuttumatta kaikkeen, joka kotiin liittyy. Nykyisin myös miehen (Miettinen) on pakko ottaa kantaa kaikkeen taulun paikasta avohyllyyn ja kakkapyllyyn.

Arvaatte varmaan, että olen järkyttynyt: Miettinen, jolla ei ole mielipiteitä kohta neljäänkymmeneen vuoteen ollut, on kaikesta jotain mieltä. Mieheys on kriisissä.

Naiseuden kriisihän täällä johtuu siitä, että nainen(minä) kuvittelee osaavansa kaiken paremmin, enemmän, kivemmin ja muutenkin on korvaamaton. Silti ei perse nouse penkistä, eikä saa mitään aikaiseksi; valittaa vaan.

Nainen(minä) alkaa ymmärtää niitä työkavereita, jotka lapsen saatuaan tanssivat ravintolan pöydillä rintsikoissa, vaan että joku kusinen palomies (tai edes mies) katsoisi ja huomaisi. Kotona omalle miehelleen nainen(minä) huokailee, murjottaa, tiuskii, valittaa, kärsii ja on muutenkin hankalaa.

Nainen(minä) ottaa vaan erilaisia osa-alueita, mutta ei taistelutta luovuta edellisiä pois. Kynsin hampain pidän oikeuksistani tehdä ruokaa, kasvattaa, käydä koulua, raivota, käydä puistossa, päättää kaikesta, osata paremmin ja määrätä.

Ja kaikki näistähän sujuu Miettiseltä hyvin, mutta marttyyri ei niin vaan kruunustaan luovu!

Vankilajumppa perheellisille

Muutama lapsiperhetuttu on hurahtanut erääseen kotijumppaan, jossa käytetään kehon omaa painoa vastuksena. Jumpan nimi on komeasti "your body is your gym", ja mikäs siinä.. Samaa mieltä ollaan tässä perheessä! Tämä keho todellakin on yksi jumppasali!

Jumpan kehittänyt ukkeli, Mark Lauren, on joku armeijahenkinen könsikäs, jolla on tiukkaakin tiukempi keho ja joka väittää että tekosyyt välttää jumppaa on bullshittiä. Markin keksimä painoton jumppa on kuulemma erittäin suosittua vankiloissa, ja tottakai tälläiset kiireiset perheellisetkin voivat myöskin hyötyä Markin opeista. 

Jumppa on siinä mielessä aika kreisi, että siinä tehdään ihan ihmeellisiä liikkeitä hävettäviä asioita vasten- esimerkiksi hinkataan itseä ovenkahvaa vasten ja punnerretaan pöydän alla. Homma on eksoottista siinäkin mielessä, että siitä on saatavissa iPhone applikaatio. Jumpatessa voi läträtä siis kännykälläkin, ja katsoa kun mies jumppaa luuppina kännykän näytöllä ja möreä ääni kertoo kun saa lopettaa.

Ollaan nyt Miettisen kanssa viikko noudatettu tätä kurinalaista jumppaohjelmaa, ja ihan kivat on tunnelmat. En ole laihtunut, en vielä kummemmin kiinteytynyt, mutta kyllä tuosta järkevämpi olo tulee kuin pussillisesta sipsejä. Eli suosittelen, vaikka kyllä jotenkin tulee sellanen ostos-tv-tavara mieleen, ja emme kuitenkaan jaksa paria viikkoa kauempaa tätä(kään) juttua.

Ja joo, mulle ei tosiaan makseta tästä mainoksesta. Mutta Mark, jos luet tätä, vaatekokoni on 42 (vielä) ja tykkään jumppajutuissa pinkistä tai muista shokkiväreistä ja voin videoida meidän jumppahetkiä, jos haluat!