perjantai 31. tammikuuta 2014

Fitness as usual

Olen nyt kohta kuukauden ollut fitnessmuija.

Viime viikolla olin Miettisen kanssa aamulla spinningtreffeillä, bodypumpissa ja sunnuntaina ja perjantaina pelasin sulkista. Tällä viikolla kokeilin kahta uutta jumppaa! Aika tehokkaan kuuloista toimintaa, eikö?!

Ruokapuolella suurin muutos on tapahtunut sokerinsyönnissä: leivon vähän väliä erilaisia raakakakkuja tai muita valkoista sokeria ja jauhoa sisältämättömiä juttuja, mutta sellaista perinteistä makeata ei oikeastaan ole tehnyt mieli ollenkaan. Noita raakajuttuja ei voi syödä mitään mega-annoksia, koska ne on niin tuhtia kamaa, ja tällaiset herkkuperseet kuin me voi rauhassa vierottaa itsensä niiden avulla sokerista. Ainut asia, jota tekee mieli on tuore korvapuusti ja joskus irtokarkki! Mutta en ole sortunut (ja sipsejä ei lasketa!).

Huomaa kuinka paljon paremmin koko perheelle maistuu ihan normaali ruoka, kun ei kokoajan mussuteta jotain hiivapersettä. Ihan mahtava juttu. Voikun jaksaisimme edes jonkun aikaa tätä!

Mua huvittaisi ihan raivona jumpata ja lenkkeillä, tuntuu niin ihanalta, kun ulkonakin on jo vähän valoisampaa! JA TAJUUTTEKO: KOHTA ON KEVÄT!

Kiinnostaisiko teitä lukea jumppa-arvosteluita? Jos kävisin testaamassa kaikkia kauheita erikoisjumppia ja kertoisin mitä tykkään tai en tykkää?


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

ARVONTA SUORITETTU!

Voittajakommentoija ja -kommentti:

Susanna M.21. tammikuuta 2014 16.11
Miekii mukana :)

Ilmoita osoitteesi sähköpostilla osoitteeseen skanssinmorsian@gmail.com, niin voin postittaa upean palkinnon!

Onnea voittajalle!


torstai 23. tammikuuta 2014

Tosielämän girls

Katsoin juuri viimeisen areenassa olevan jakson Girlssiä, ja taas huomasin muistelevani omaa nuoruuttani jotenkin kaiholla, vaikka samalla olen onnellinen, ettei tarvitse enää olla nuori. Sarjan hahmot etäiseti muistuttavat omia kavereitani tai niissä on ihanasti samoja piirteitä, joita voi hellästi muistella vuosien takaa. Tai oikeastaan me kaikki oltiin jotenkin ihanan Hannah, kukin eri tavallaan.

Meillä oli ysärinä kolmen tyypin jengi: Sannat ja mä, jotka hengattiin yhdessä. Tarinassa oli lisäksi lukusia erilaisia sivuhenkilöitä, jotka silloin vaikuttivat kertomuksemme kokonaisuuteen. Leikittiin Töölössä New Yorkkia, haaveiltiin Lontoosta ja Brett Andersonista, käytiin Semifinalissa katsomassa bändejä, juotiin kahvia tärinöihin asti, poltettiin pikkusätkiä ja mietittiin tulevaisuutta.

Samalla kilpailtiin, haukuttiin toisiamme, kehuttiin toisiamme, oltiin söpöjä vaikka vihattiin "läskejämme"(20 kiloa laihempana), nälkiinnytettiin itseämme, naurettiin, syötiin popcornia, nukuttiin parvella, oltiin yötä toistemme luona, feidattiin toisiamme, tanssittiin Manalan hikisillä lehtereillä, toivottiin rakkautta ja paniikissa yritettiin olla jotakin muuta kuin olimme.

Jollain oli romantiikkaa, jollain oli paskoja kundiksia, jotkut odotti puhelinsoittoa(jota ei koskaan tullut), toivoi anteeksiantoa, ja jotenkin vaan kieri omissa paskoissaan useamman vuoden. Silti tuo aika tuntuu korvaamattoman tärkeältä, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut kiva tajuta elää ja olla nuori silloin kun oli nuori, eikä ottaa elämää niin vakavasti!

Olen koulussa jutellut muutaman nuoren tytön kanssa ja niistä huokuu sellainen ihana avoimuus, huolettomuus ja iloisuus, jota itsessäni ei koskaan nuorena ollut. Olin aina sellainen vihainen kompleksikimppu, jonka elämä oli hankalaa kyräilyä. Olisinpa osannut silloin ajatella olevani aivan ihana ja arvostaa itseäni!

Kaikesta huolimatta, näin pitkän ajan jälkeen tunnen jotenkin lämpöä meitä kohtaan ja olisi kiva esimerkiksi tietää, mitä sille toiselle Sannalle kuuluu!

maanantai 20. tammikuuta 2014

Mummo heiluu netissä

Meikäläinenhän ikäisekseen aika reteesti irccaa, tweettaa, twerkkaa, werkkaa, nettaa, kyl te tiiätte. Mutta nykyisin stalkkaan kans.

Nimittäin joskus viime keväänä Miettisen kanssa löydettiin instagramista eräs poikajoukko, joiden elämää seurailtiin iltamme iloksi. Oma suosikkini oli kokovartalotatuoitu(mukaanlukien naama, jossa lukee kaikennäköistä nuorekasta ja villiä) 22-vuotias kannabisjätkä tukholmasta, jolla on ilmeisesti kaksi tyttöystävää ja joku yli 9000 seuraajaa(!?).

Palasin katselemaan nuorta virtuaaliystävääni aina aika ajoin, ja tajusin jossain kohtaa olevani nyt siis selkeästi ylittänyt jonkun ikärajan, koska tyyppi ystävineen vaikutti niin älyttömältä. Jossain kohtaa kaveri laittoi tilinsä salaiseksi, mutta koska olin jo ikäänkuin "koukussa" tähän hahmoon, rekisteröidyin oikein seuraamaan häntä ja nyt saan nauttia nuoren pojan päivittäisestä duckface-selfiestä, omakuvasta.

Tyyppi ystävineen siis on tatuoinut koko naamansa, bailaa, käyttää usein hashtagia #420, ottaa tatuointeja, yhteiskylpee tatuoidulla poikaporukalla ja ottaa kännykällä useita kuvia/videoita päivässä itsestään ja/tai tyttöystävästään ja jakaa ne. Joskus tyttöystävän kanssa on tullut riitaa ja pariskunta taistelee kuvien alla, kuinka pojan "tulisi ottaa vastuu itsestään ja rakkaistaan" tai kuvissa ollaan kivasti jotain kevyttä pettingiä ja samalla otetaan kuvia yläviistoon huulet törröllä.

Joku aika sitten lehdessä luki, kuinka nykyisin jopa Obama ottaa selfieitä kavereidensa kanssa ja kuinka omakuvien ottaminen on nykyaikainen harrastus. Tottakai itsekin harrastan joskus vastaavien ottamista, mutta homma tuntuu jotenkin tyhmältä: ottaa kuvia itsestään jossain. Paitsi siis jos sylissä on lapsi: silloin se tuntuu normaalilta, koska silloin ei ole tarvinnut erikseen päättää, mitä tyylisuuntaa aion kuvassa edustaa. Joka tapauksessa nimittäin tyyli on ennalta-arvattavan mutsi, oli se sitten leikkisän seksikäs mutsi, sporttinen mutsi vai ihan vaan läski mutsi.

Mutta joka tapauksessa, tuo seuraamani poika ystävineen on jotenkin niin elävä esimerkki siitä, kuinka ihanan(tai samalla pelottavan kauhean) itserakkaita ja huomionhakuisia nuoret ovat! Ja kuinka ihanasti sitä huomiota netissä saa! Mutta kuitenkin ihan oikeesti: kuka haluaa olla naamatatskattu nelikymppinen? Eikö olisi jotenkin ihanaa pystyä peittämään ne edes joskus? Tai ottaisiko joku viisikymppinen itsestään joka päivä vessassa törröhuulisia kuvia ja laittaisi nettiin?

Ja ennenkuin leimaatte mut ihan tylsimykseksi: mulla on itselläni ihan sairaan "makeita" ja väkivaltaisia tatuointeja kehossani. Ja näyttää muuten ihanalta pääkallotatska toimistotyöläisellä kotelomekossa tai väsähtäneessä keski-ikäisen naisen vartalossa lasten kanssa uimahallissa pulikoidessa!

EDIT: Mietin sitä, millaisia naamatatuointeja meikäläisellä olisi, jos parikymppiseen mennessä olisin päässyt päättämään mitä kannattaa tatuoida naamaan kaiken kansan nähtäville. Naamassani olisi luultavasti esim. Brossin pojat, rauhankyyhky ja kommunistinen manifesti. Lisäksi muutama kissan ja koiran kuva.

torstai 16. tammikuuta 2014

Arvontaa puccaa!!

Blogin lukijamäärä on ylittänyt maagisen puolitoistasatasen rajan ja mulla on 152 lukijaa! Jee! Hyvä te!

Lukijoiden kunniaksi järjestän elämäni ensimmäisen sponsoroidun product tossin eli arvonnan! Arvottavat tuotteet on saatu Kaksitvå-suunnittelijakaksikolta, joka nyt on laittamassa pillejään pussiin ja järjestämässä megaluokan jäähyväisiä (johon voi muuten ilmoittautua rahoittajaksi oheisen linkin alla)!

Arvottavat tuotteet ovat kassi ja koru. Korua voi käyttää ilmaisemassa sitä sisäistä bailaajaa, joka sielussa roihuaa, vaikka ulkokuori näyttäisi muuta. Ja jos taas ulkokuori näyttää liian kreisiltä, lätyskä kertoo sisäisestä rakastamisen taidosta ja halusta olla toiselle hellä.

Kassin voi asettaa tanssilattialle tai vaunuihin, elämäntilanteesta riippuen. Sinne saa mahtumaan vaikka vaippakamat ja rintapumpun tai bailaajan yökamat: puhtaat pikkarit, hammasharjan ja Savett intimit, kuten haluatte!

Homman nimi on siis se, että kirjoitat kommenttikenttään ainakin nimesi, mikäli ilmainen tavara kiinnostaa ja tavara arvotaan lastentahtisesti ensi viikolla (siis viimeistään su 26.1!). Arpaonnea kaikille!

perjantai 3. tammikuuta 2014

Läski testaa: raakasuklaakakku

Yhtenä puuduttavana uuden vuoden lupauksena lupasin vähentää makean ja muun arsen jatkuvaa napostelua, ja keskittyä enemmän oikean ruuan syömiseen. 

Uusi elämä alkoi siis vuoden ensimmäisenä päivänä ja tuloksena onkin siis jatkuva nälkä, johon edellisessä postauksessa jakamillani ohjeilla pitäisi syödä kananmuna (mitä helvettiä?!), pähkinöitä tai rahkaa, eli terve! Entisenä läskinä sanon, että kananmuna ei paljon karkinhimoista lämmitä!

Johan tässä onkin kaksi päivää kärvistelty ilman makeata, joten päätin leipoa tällaisen upean raakasuklaakakun. Tässä ei siis ole sokeria, ja sehän on melkein terveellinen, ellei jopa laihduttava!
Mua oikeesti kyllä ahdistaa se, etten saa kokoajan leipoa jotakin herkkua, joten onneksi netissä on paljon näitä kreisejä raaka-sokeriton-olevinaan-hyvä-kakkuja! Voikohan tällainen suklaa- ja sipsiholisti parantua näiden avulla?


Tänä vuonna aion zzzzzz....

Facebookissa ja blogeissa kaikki kertoilee hienoista lupauksistaan tälle vuodelle, ja itsehän lupasin myös viime postauksessa keskittyä tekemään kaikkea hienoa itselleni ja syömään vähemmän sokeria.. 

Tapasin uutena vuotena Alppilan Riikan lounaalla, ja tuttuun tapaani ehdotin jätskiövereitä paikallisessa ihanassa jätskipuodissa. Hän kieltäytyi, koska he eivät enää kuulemma syö sokeria!!!!!! Eivät kuulemma kohta melkein vuoteen ole syöneet! Riikka oli laihtunut huimasti ja joka kehui olonsa parantuneen sokerin ja vehnän poisjättämisen jälkeen, ja ylipäätään näytti tosi hyvältä! (vittu) Mikä muija :)! Petturi! Miksei mulla ole mitään kuria itseeni? 

Voisinkin julistaa ensi vuodelle muutaman tavoitteen lisää ja jakaa Riikan sokeridieetin teille! Yritän siis olla syömättä sokeria, lopettaa sen vehnäpullan imemisen ja urheilla. Jotta epätoivoni määrä kirkastuisi teille paremmin, otin myös vastaan jonkun typerän facebook-haasteen, jossa ollaan kuukauden ajan lankussa joka päivä lisäten sekuntimäärää asteittain.

Nyt alkaa haaste KAIKKI LIHA TOTTELEE KURIA 2014 eli #fitnessmuija2014! Taikinanaamasta tulee pelkkä kuiva sporttinen rusinanaama. Jumppaa, sulkista, juoksua: kaikkea sekaisin! SILLÄ SE LÄSKI LÄHTEE! Jari "Bull" Mentula huutaa pääni sisällä!
Postissa tuli tänään uudet urheiluvehkeet: upeat puumakuvioiset urheilutrikoot, nuorisopaita ja kortsupipo! Lenkkarit on jo! Lenkillä kävin eilen! Instagramissa jo kyseltiin viikoittaisen treenikuvan perään! 

Niin ja ps. Jos tästä ei tämän koommin kuulu, niin älkää kyselkö perään. Haaste  on sitten vaan  hiipunut.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

37

Täytin toissapäivänä 37.

37 tuntuu iältä, jossa kaikkien ikätoverien tulisi tykätä Vain elämää-ohjelmasta tosissaan, riippumatta siitä, keitä siinä esiintyy. Se on sellainen ikä, jossa omaan korvaan J. Karjalainen on kuulostanut jo pitkään tosi hyvältä, ja nyt sen uskaltaa myöntää. Aiemminhan olen täällä blogissa tunnustanut jo Hectorin ja Eppu Normaalin, joten J. Karjalainenhan oli vaan ajan kysymys.

37-vuotias on kymmenen vuotta vanhempi kuin nuoruuden idolini, Kurt Cobain, kuollessaan. Olisikohan hänestäkin tullut tällainen Ikeassa viihtyvä S-etukorttityyppi, jonka viikon kohokohta on isossa kaupassa ruokaostoksilla käyminen tai reissu rautakauppaan, josta saa synttärilahjaksi valita maalit eteisen hyllykköön? 37-vuotissynttäreitteni kunniaksi muuten ensi kertaa porasin ruuveja seinään itse, enkä odottanut jonkun miespuolisen tekevän sitä puolestani!

37-vuotias ei enää ilmoita vaatekokoaan farkkujen tuumakoossa, vaan koko lorellasti keikkuu siinä 42 ja 44 välissä. Jos siis ostaisi muuta kuin jumppavaatetta, jota ei kuitenkaan käytä.

37-vuotiaana sana "päräyttävä" ei jotenkin istu luontevasti suuhun. Ei myöskään sille uuden K-kaupan mainoksen ukkelille, mutta se on vielä vanhempi kuin mä.

37-vuotias on niin vanha, että tämän päivän nuoret alkavat kierrättää nuoruuden juttuja. Osa opiskelutovereistani näyttää ihan tosissaan samalta kuin Ypin kirjan tyypit tai Bogart co:n jätkät. Kerran jopa kuulin sanovani ihan klassikko-vanhusläpän: "olen jo kerran elänyt tätä aikaa…." ja perustellut sillä, miksi isoksi tupeerattu tukka ei näytä kauniilta ainakaan miehellä.

37 on myös ikä, jolloin omalla äidilläni oli täysi-ikäinen lapsi, joka muutti pois kotoa.

Kurt Cobainin kuollessa muistan ajatelleeni jotenkin, että sen ikäsenä onkin ihan ok kuolla, tai siitä ylimenevä aika on kuitenkin vain rapistumista ja tukarointia, tylsää aikuisuutta.. Nyt ajattelen, että 40-vuotiaskin on ihan nuori!

Niin joo, ja vuosikin vaihtui. Lupasin vähentää makean syömistä ja tehdä elämässäni vain niitä juttuja, joita itse haluan tai koen tarpeelliseksi. Saa nähdä kuinka käy!