keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

To be or not to be emerita

… vai vaan lannistua imetyssohvalle kuolaamaan päälleen? That is the question.

Edellisessä postauksessani mietin asuinpaikkaa, nyt astun vielä epävakaammille vesille, eli valmistumisen ja äitiysloman jälkeiseen elämään!

Eli lord help me siinä, että mitä sitä ihminen tekee, kun tämä pikkulapsivaihe ja opiskelu loppuu. Nyt on ollut ihanaa, kun kaikkea saa tehdä vähän niinkuin puolitosissaan ja voimavarojensa mukaan, paita räässä ja pahoitellen, ettei ole kunnolla valmistautunut. Mitä sitten, jos joskus oikeasti lähtee täältä kodistaan jonnekin oikeaan työelämään, jossa ketään ei kiinnosta, että montako lasta ja miestä kotioloissa odottaa ja kuinka huonosti tuli viime yönä nukuttua…?

Äitiysloma loppuu ensi kuun lopussa ja opinnot ovat loppuvaiheessa. Vanha kunnon opintojen loppuvaiheen paniikkivauva ei enää tule kysymykseen, koska tässä on jo ihan kivasti tätä ohjelmaa. Vanhaan työpaikkaan ei voi palata ilman Helsinkiin muuttamista, ja se ei ihan äkkiä käy kuitenkaan. Kukaan ei vissiin ole kotoa ketään tullut hakemaan, joten jotain kai tässä tarvitsee tehdä. Mistä sitä kykenee tässä elämässä vetäsemään bisnes- tai ylipäätään "joku normaali ihminen"-vaihteen päälle…?

Erilaiset työpaikat kiinnostaa, mutta jotenkin tuntuu vaikealta luottaa itseensä, että edes uskaltaisi hakea mihinkään seksikkäisiin tutkimuspaikkoihin.. Asuntobisnekseen avointen hakemuksien tehtailu on sekin varteenotettava vaihtoehto, yrittäjyyskin kiinnostaa ja jatko-opiskelu myös.

Olen pinterestissä jo kerännyt itselleni emeritatason vaatekaappia, miettinyt jo emeritan kesätyylin valmiiksi ja ostanut huulipunan, joten se puoli työelämästä on jo hoidossa. Nyt vaan pitäisi uskaltaa, luottaa, kehdata ja kääriä hihat!

Että nyt kaikki mentorit ja voimeläimet ulos koloistaan ja aloitetaan hanke nimeltä "Taikinanaama takaisin sorvin ääreen, kevyt lasku". 

12 kommenttia:

  1. Mulla olis sama homma käsillä, ja vaikea tosiaan orientoitua että joskus vielä aamuisin lähtisin ihan oikeisiin töihin. Tai siis se ei ole vaikeaa kuvitella, lähtisin tosi mielelläni, mutta se että joku oikeasti palkkaisi mut tuntuu nyt niin utopialta. Onhan noita tullut haettua, mutta lapsiluku taitaa paistaa jo hakemuksista läpi kun ei ole paljon haastattelupyyntöjä ropissut... :-D :-D Oon tullu siihen tulokseen, että kukaan ei halua palkata ihmistä joka on ollut näin kauan kotona. Ei kukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis jotain tollasta mä en edes halua kuulla, että joku työelämän munapää kuvittelee pystyvänsä lokeroimaan mut johonkin "Hänen lapsensa ovat aina kipeänä ja loppuajan hän soittelee kotiin"-osastoon :D.

      Saako kysyä, että millasta työtä olet hakemassa?

      Poista
    2. No se onkin se vaikea kysymys, kun mulla on koulutus ihan eri, ja se vähäinen työkokemus eri. Työkokemus on myyntityöstä, mutta koulustus on taas kulttuurialaa, vanhoja taloja ja silleen. Ja toinen koulutus on somistaja, ja kohta kolmas sisustussuunnittelija. Mut en osaa sanoa suoralta kädeltä että mitä se mun työ vois olla. Siksi en varmaan pääse mihinkään, kun en osaa hakea oikeita töitä? :-D Itseaiheutettu tilanne, ensin pitkään koulussa, sitten vähän aikaa työelämässä, ja sitten taas pitkään kotona. Likaa lapsia ja liian vähän työkokemusta + liikaa ikää, ilmeisesti.

      Poista
    3. Ekan vuoden voi hyvin tehdä vaikka jotain keikkatyötä, niin että saa itsensä orientoitumaan asiaan. Aluksi kotiasiat pyöri mielessä ja halusi vaan keskustella perheen ja työn yhteensovittamisesta kaikkien kanssa. Mutta pian se alkaa mennä omalla painollaan, kun tulee se "työn imu". Vaikka kuvittelee, ettei sitä ehkä enää tulisi, niin tulee kuitenkin. Varmana löydät töitä, elämänkokemuksella ja työelämätaidoissa peittoat ne muut tuoreella tutkinnolla hakevat, ja sulla on viimeisin tieto alaltasi nyt. Mutta jos ei heti tule se unelmaduuni vastaan, niin kannattaa ottaa jotain edes vähän sinne päin, ja siitä liukua sitten haluamaansa suuntaan. Kuulostaa vaikeammalta kuin oikeastaan on.

      Poista
  2. Ja sori kun sanoin vähän tyhmästi "ottaa jotain työtä". Tiedän kyllä ettei niitä niin vaan oteta. Tarkoitin lähinnä, että laajentaa hakua vähän muihinkin kuin ihan just unelmapaikkoihin. Ja vaikka lähettäisi sata hakemusta ja niihin ei edes vastata, niin sadasyhdes voi olla se johon pyydetään haastatteluun ja jonka sitten saa. Niin mulle ainakin on käynyt. Useimmilla töissäkäyvillä ihmisillä sitäpaitsi on lapsia, ainakin mun alalla.

    VastaaPoista
  3. Ja plääh, vielä pitää laittaa kolmas viesti. Eli en tarkoittanut, että pitäisi alkaa vähätellä itseään ja hakea jotain liian "vaatimatonta" työtä (jos nyt niin voi edes sanoa). Mutta joskus on etukäteen vaikea tietää millaista mikäkin työ on, ja aika monesta hommasta pystyy tekemään "itsensä näköisen" ja käyttää siinä just niitä asioita, joita osaa hyvin tai joista on kiinnostunut. Ja saa sitten hyödyllistä kokemusta seuraavan työn hakemista varten. Yliopistostahan ei yleensä suoraan valmistu mihinkään tiettyyn hommaan, joten töissä sitä sitten vasta usein keksii, että mihin kaikkeen koulutustaan voi käyttää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ajatuksista, en ajatellut niiden olevan mitenkään vähätteleviä tai muuten irrelevantteja :).
      Mä yritän olla stressaamatta, mutta välillä vaan paniikki saa vallan enkä muista ottaa henkeä.. Otan palasen kerrallaan, ensin ne paperit ulos ja sitten alan miettiä hommia eteenpäin. Siis näin ajattelen niinä fiksuina päivinä, kun en panikoi tulevaa ;)!

      Poista
  4. Vielä vinkki vitonen: Oletko ollut korkeakouluharjoittelussa? Siihen saa yliopistolta jonkun summan ja työnantaja usein maksaa vähän lisää. Ei ne palkat tosin päätä huimaa, mutta duunit voi olla oikeasti hyödyllisiä, esim Kelaan just haettiin korkeakouluharjoittelijaa tutkimusapulaiseksi, jne. On ikäänkuin pehmeä lasku alan hommiin ja siitä saa opintopisteitäkin, jos niitä tarvii. Tiesitkin varmaan tän kaiken tosin jo ennestään 😊

    VastaaPoista
  5. Ja siis olen itse ollut myös korkeakouluharjoittelijana, ja oli hyvä kokemus, sain myös sieltä töitä myöhemmin. Siksi vinkkasin tän 😊

    VastaaPoista
  6. Hei Taikina, miten homma on edennyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka anonyymi, hommat on vähän samoissa kantimissa: pyrin valmistumaan ja sitten paniikkinappula päälle :D! Olen muutamia töitä hakenut, viritellyt jotain suunnitelmia ja hakenut lapsille hoitopaikat syksystä..
      Ja miettinyt, mitä laitan päälle ekana päivänä. Tottakai.

      Poista
  7. No tottakai sitä nyt pitää miettiä, mitä sinne töihin laitetaan päälle. Sehän on yksi olennaisimmista asioista. Onnea uuteen työhön! Kun kerran vaatteet on mietitty, niin sehän on selvä, että saat sen työn.

    VastaaPoista

Kerro jotain!